Taksinkuljettajia jo neljässä sukupolvessa – perhe Koskela

Taksinkuljettajia jo neljässä sukupolvessa – perhe Koskela

Halusimme kuulla, miten taksinkuljettajaksi päädytään ja kukapa sen pystyisi paremmin kertomaan, kuin perhe, jossa autoillaan jo useamman sukupolven verran. Tapasimme siis perhe Koskelan, jossa alalle ensimmäinen kosketus on otettu jo vuonna 1956, Reino Koskelan nähtyä lehdessä ilmoituksen ”Annetaan liikennelupia”.

Tähän taksiautoilijoiden perheeseen kuuluvat mm. Matti (s. 1941), Vesa (s. 1958), Risto (s. 1965) ja Aki (s. 1982), jotka olivat kertomassa mikä heitä yhdistää, muu kuin veri. Heidän lisäksi perheessä autoilevat tai ovat autoilleet Vesan kaksi poikaa, Riston yksi poika sekä tietenkin edesmennyt Reino.

Reino siis aloitti vuonna 1956 yleislakon aikoihin, kun lehdessä oli ilmoitettu, että taksilupia olisi jaossa. Siihen aikaan Reino ajoi bussia, eikä halunnut ammatistaan luopua, joten hän teki kahta työtä lomittain noin 12 vuoden ajan.

Reinon aloittaessa olivat autot olleet aika lailla erilaisia kuin tänä päivänä ja Reinon ensimmäinen taksiauto oli ollut Pobeda, automerkki josta harva on kuullutkaan. On kuulemma Volgan edeltäjä. Senkin pojat muistavat isän/isoisän kertoneen, että siihen aikaan kuljettajan työpäivä saattoi olla hyvin hiljainen. Joku päivä saattoi käydä niinkin, että kuljettajan vaihtuessa ei taksissa ollut istunut yhtään asiakasta koko päivän aikana. Kaikesta huolimatta Reino jatkoi taksiautoilijana vuoteen 1987 asti.

Reinon jalanjäljissä seurasi ensimmäisenä Matti, joka aloitti vuonna 1962. Matin perässä alalle tuli Vesa vuonna 1978 ja sitten vielä Risto 1985.

Kysyin heiltä, että mikä on ollut se vetävä voima kaiken takana? Miten he päätyivät samalle alalla? Vastaus tuli kaikilta ihan samalla tavalla: Tähän on kasvettu ihan pienestä pojasta pitäen!

”Autojen ajaminen on verissä, siihen on kasvettu jo pikkupojasta lähtien. Viehätys oli varmaan jo siinä, kun sai siirtää ja pestä niitä pihassa olevia autoja. Mäkin olin 7-vuotias, kun Matti antoi mun ekan kerran ajaa Angliaa, ja 9-vuotiaana ajeltiin jo pitkin kylän kujia,” kertoi Vesa.

”Avaimet oli aina virtalukossa, jotta autoja pystyi siirtämään tarvittaessa. Autojen pesemisestä sai aina muutamia pennejä ja olihan se mahtavaa, kun pojannaskalina sait siirtää niitä autoja,” Risto komppasi. ”Siitä se kait sitten jotenkin kumuloitui siihen auton ajamiseen työkseen. Autot vaan oli koko ajan läsnä perheen hommissa. Ensin isä tai eno olivat töissä ja sitten ne samat kyydit ”ajettiin” kotona vielä uudelleen, kun kerrottiin päivän kuulumiset. Silleen sitä saunassa, pikkupoikana niitä miesten juttuja kuunnellessa jäi sellainen olo, että tuo on tosi siistiä hommaa!” Risto ja Vesa tuumaavat lähes yhdestä suusta.

Mikä sitten on saanut kaikki nämä miehet pysymään ammatissa näinkin kauan? Matti ajoi 49 vuotta, Vesa 39 vuotta, Risto 32 vuotta ja Akikin on ajanut jo 15 vuotta. Se on kunnioitettava vuosimäärä raskaassa työssä. Vastauksiksi nousi ihmisläheinen työ, vaihtelevuus ja tietty vapaus.

Päivät ovat monipuolisia, sillä vaikka työ sinänsä on samaa, niin jokainen asiakas on erilainen, eli jokainen päivä on erilainen. Jos on asiakaspalveluhenkinen, niin taksinkuljettajan työ on mahtavaa hommaa. Päivät kuluvat nopeasti ympäriinsä ajellen.

Entäs se kolikon toinen puoli? Mitä se sitten vaatii. Miesten mukaan taksinkuljettajan työ vaatii ahkeruutta ja yritteliäisyyttä. Päivät ovat pitkiä ja se on vuorotyötä. Pitkät työpäivät ovat kuulemma se haasteellisin asia ammatissa. Silloin se vaatii joustoa myös perheeltä. Vesa muisteli, kuinka hän oli lasten ollessa pieniä ollut niin paljon töissä, että vaimokin oli todennut ystävälleen hänen joko olevan töissä tai sitten nukkumassa. Aki oli kuulemma kysynyt pienenä, kun Vesa oli pistäytynyt kotona kahvitauolla, että ”Tuleeko isi vielä tänään meille yöksi”. Nyt kun pojat ovat hänellä ajamassa, niin Vesa tekee vain ne vuorot mitä pojilta jää yli ja se sopii hänelle kuulemma oikein hyvin.

Jäittekö miettimään, että kuka oli se neljännen polven kuljettaja? No se on Ossi, Riston poika, joka on miesten mukaan ”tervehtynyt”, eli on nyt opiskelemassa uutta alaa. Ristokin on saanut kipinän uuden opiskeluun ja meinaa taksiautoilun ohessa aloittaa uuden uran. Ei kuitenkaan isoisänsä jalanjäljissä bussikuskina vaan hierojana.

Jäimme miettimään, että kuinka monta vastaavanlaista ammattia maailmassa on, johon kasvetaan sisään? Vieläkö seurataan vanhempien jalanjäljissä vai olemmeko me niin itsenäisiä, että on kuljettava omia polkuja?